Katsaus menneeseen

Vuosi 2014 jäi tyystin raportoimatta tässä välissä. Kerrottavaa olisi riittänyt, mutta sehän siitä vaikeaa tekikin. Yritän taas kerran tiivistää.

* * *

Non Serviam Deus Ex Machina 3.7.2013 - 24.4.2014

Yllättävien juonenkäänteiden erikoismies, Armas, poistui keskuudestamme huhtikuussa. 
Kiitos tästä ajasta Armas, NS Deus Ex Machina
Armas leikattiin sunnuntaina (20.4.) suolitukoksen ja -perforaation takia akuutisti. Toipuminen lähti hyvin käyntiin ja vointi pysyi tasaisen hyvänä eiliseen iltaan asti.

Noin klo 22 Armaksen vointi lähti laskuun ja yöllä yhden aikaan tilanne oli jo niin huono, että lähdin viemään Armasta päivystykseen. Siellä todettiin uusintaleikkauksessa, että suoli oli uudestaan puhjennut ja aiheuttanut vaikean peritoniitin. Armasta hoidettiin tänään koko päivän vahvoilla lääkkeillä, mutta vointi lähti rajuun laskuun iltapäivällä, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Päätimme lopettaa hoidot ja luopua siitä toivosta, että näkisimme Armaksen kasvavan aikuiseksi.
Armaksen elämä oli laumaveljensä nimen mukainen, Absurdi. Jo pienenä joutui kohtaamaan vastoinkäymisiä terveytensä kanssa, mutta jokainen taistelu voitettiin ilman juurikaan suurempia ponnisteluja. Armas vaan oli vahva ja elämäntahtoinen pieni-suuri karva-laama. Kuitenkin kaksi pientä nieltyä muovin palaista koitui kohtaloksi, eikä Armas enää jaksanut taistella.
Olemme kiitollisia kasvattajille, Heidille ja Sanjalle siitä, että luottivat tämän hauskan, iloisen, pöljän ja niin kauttaaltaan kiltin olennon elämän meidän käsiimme. Sydämeen sattuu. ~ Heidi Sailola 24.4.2014
Armas oli spesiaali. Kaunis, karvainen ja äänekäs. Ehdin valmistautua sen kuolemaan jo monet kerrat, mutta viimeisten päivien tapahtumat jaksoivat silti yllättää. Vaan niinpä sitten kävi, että erinäisten ongelmien vuoksi meille palautunut Sulo-Jason-Sultsina (NS Delirium Nocturnum) muutti keväällä Uskon kaveriksi Halikkoon ja sai nimen Veli.

* * *

Non Serviam Circus Ranivorus 25.4.2011 - 29.10.2014 

Rana. Ranttalipulla. Hyljemäinen pentu, joka sukelteli talon ali koira-aitauksesta pihamaalle jyrsimään aina samaa kulahtanutta linnunsiipeä. Ui vedessäkin mallikkaasti.

Rana alkoi oireilla vatsaansa loppukesästä ja kävi ahkerasti eläinlääkärillä. Syyskuun lopulla todettiin anemia ja verihiutalekato - aloitettiin kortisonihoito. Lääkitys saikin Ranan vähän piristymään. Lisäksi Ranaa alettiin lääkitä Imurelilla.

Ranan kunto heikkeni rajusti aamuyöllä 29.10. ja saatuani Katriinan viestit tilanteesta, päätin ilmoittaa töihin pitäväni vapaapäivän. Ajoimme Toijalaan, missä meitä odotti kaksi reippaasti tervehtivää salukia, ja mukaan joutunut ystäväni kertoikin miettineensä, missä se sairas koira mahtaa olla. Rana rauhoittui sohvalle, mutta pian huomasin itsekin sen hakevan turhaan mukavaa makuuasentoa ja kärsivän tukalasta olosta.

Tehdessämme lähtöä eläinlääkärin luo, teki Rana pihalla selväksi, ettei hän oikein haluaisi kävellä. Niinpä kannoimme potilaan yhdessä autoon. Odotushuoneessa sylihoito jatkui, koska Ranan jalat tärisivät tämän seistessä. Vastaanotolla tilanne todettiin niin huonoksi, ettei lopetukselle nähty enää vaihtoehtoja. Rana nukkui syliimme rauhallisena ja luottavaisen oloisena.

Veimme Ranan vielä saman iltapäivän aikana Viikkiin, missä YES hoitaisi ruumiinavauksen ja tarvittavat tutkimukset. Myöhemmin selvisikin, että Ranan tilan lopullinen syy oli luuytimen uusia soluja tuottavien osien tuhoutuminen lähes täydellisesti.

* * *

Zelda (NS Drakaina Karkharodon) palasi tämäkin (perinteitä kunnioittaen) kasvattajalle ja teki heti selväksi, että aikoo myös jäädä. Tuntuu tosin viihtyvän parhaiten harmoniassa Elsa-siskonsa (NS Divina Venatrix) kanssa, joka onneksi muutti Joensuusta niinkin lähelle, kuin Lempäälään.

* * *

Lena (NS Delias Alepa) puolestaan elää ja voi hyvin.. Dubaissa! Paranneltuaan murtuneen etujalkansa ehti tämä sankaritar vielä hankkia itselleen ilmarinnan, josta toipui kyllä. Nyt kaivelee kuoppia puutarhaan ihmisten kiusaksi ja juoksee ystävineen aavikon hiekalla, eläen jokaisen salukin unelmaa.

Non Serviam Delias Alepa

Comments

Popular Posts