Sunnuntain kootut

Kimblen romanssi on tarjonnut runsaasti jännitystä, mutta siellä se projekti etenee, hiljalleen. Kuvia torstailta:

Khattaf & Kimble
Noa tähystämässä
Me muut kävimme eilen lauantaina hieman juhannusmaastoilemassa, eikä ainakaan se ollut hukkareissu.

Hessu, Miho & Salma

Ensikertalaisemme, Miho (Tizpa Pourgouhar Tishtar), oli alkuerien jälkeen kolmas ja sijoittui lopulta toiseksi. Salma (Yuzak Suspiria) nousi myöskin viidenneltä sijalta kolmanneksi, joten voittajan (Zarabis Oldooz) ollessa jo valio, saimme kotiinviemisiksi kaksi SERTiä! Neljänneksi sijoittui Ameenan siskontytär Nomsa (Al-Yasamin Samina), ensikilvassaan tämäkin. Kisapäivä oli erinomaisen mukava kaikin puolin: paikka soveltui tarkoitukseen mainosti ja järjestelyt pelasivat juuri niin kuin pitääkin. 



Videot kuvasin tällä kertaa pikku-Casiolla, koska handycam oli Sanjan mukana astutusreissussa. Hyvin toimii näinkin, eikä tarvitse siirtää tavaraa nauhalta kiintolevylle erikseen.












Comments

Popular Posts