CVM-11

CVM-11 Non Serviam Anung Un Rama, kuva: Karoliina Heikkinen

Kevään ensimmäiset maastot käytiin lauantaina Ylistaron Untamalassa. Sää oli kaunis ja kisapaikka tarjosi riittävästi varjoa. Tunnelma oli miellyttävän kiireetön (paitsi siinä kohtaa, kun hukkasin ennen finaalijuoksua Sanjan, jolla oli hallussaan tarvitsemani kuonokoppa) ja oli mukavaa tavata taas tuttuja koiria ja ihmisiä.

Hyväntuulinen turistimme, Hasina

Kisaan osallistuneiden Ameenan ja Zappan lisäksi meillä oli mukanamme Hasina, jonka katsoimme aiheelliseksi nähdä vähän maailmaa. Hasina jännitti aluksi joitain isoja vieraita koiria, mutta rentoutui pian ja alkoikin kaveeraamaan tuntemattomien lajitovereiden kanssa. Olimme Hasinan käytöksestä kovin iloisia ja neiti tuntui viihtyvän.

Ameena valmistautumassa finaaliin

Ameena juoksi vaivattomasti ja näppärästi. Molemmista suorituksista irtosi saman verran pisteitä, vaikka finaalissa hieman ennakoitiinkin (vaihtoehtojen ollessa lampeen, yleisön joukkoon tai oikealle, valitsi Ameena todennäköisimmän). Suurnopeusvideokuvaa alkuerästä nähtävissä TÄÄLLÄ ja finaalista TÄÄLLÄ. Ameenan loppupisteet olivat 480 ja sijoitus 4/9. Lisää videoita luvassa myöhemmin.

Zappakin oli oppinut ottamaan äkkikäännökset jo hieman paremmin, kuin viime kaudella. Finaaliin mentiin alkuerien parhaalla sijoituksella ja voitto irtosi yhden pisteen erolla Noaan, joka sijoittui näin ollen toiseksi saaden SERTin, jolla valmistui Suomen ja Ruotsin maastokäyttövalioksi! Upea päivä siis kaikenkaikkiaan!

Tällä välin olivat pennut kotona alkaneet availemaan silmiään, Vertigon ehtiessä ensimmäisenä. Kun kotiin päästyämme katsoimme pentulaatikkoon, tuntui päivässä tapahtuneen enemmän kehitystä, kuin edeltäneen viikon aikana. Pikkuisen punnersivat itseään etujalkojen varaan onnistuen välillä hetkeksi istahtamaan ja maistelivat kaikkea suuhun osuvaa.

Miho, melkein 9 kuukautta

Sunnuntaina Zappa palasi kotiinsa je meille tuli hoitoon saksanpähkinämme, Miho.

Suurkiitokset ihanasta viikonlopusta kaikille osallisille ja erityisesti koiravahdeillemme kotona, joita ilman ei 17-tuntiseksi venyneestä kisareissustamme olisi tullut mitään.