Talvimaastot 2011

Aamulla oli huumorintaju koetuksella, mutta selvittiinpä päivästä kuitenkin hengissä ja melkein kunnialla.

Lähtö Helsingistä, n. klo 6:30

Haimme Zappan Kontulasta ja jätimme Hasinan Saaralle hoitoon.

Saapuminen Mustialaan, n. klo 8:00

Saan Saaralta tekstiviestin, jossa kerrotaan Hasinan kakanneen alkajaiksiksi juoksupöksyihinsä ja olevan edelleen erittäin onneton ja levoton. Ilmoittaudumme toimistossa ja alamme selvittämään mahdollisuuksia Hasinan saamiseksi pois Kontulasta ASAP. Joudumme tyytymään vaihtoehtoon, että ystävämme poimii Hasinan mukaansa lähtiessään turistiksi kisoihin, koska kolmen koiran kilpailuttaminen ei yhdeltä ihmiseltä oikein luonnistuisi.

Alkuerät

Rata oli huomattavasti viimevuotista vakuuttavampi, mutta etenkin vieheenpalautus oli ilmeisesti uran kapeudesta ja trissojen sijoittelusta johtuen hyvin hidasta. Pituutta radalla oli arviolta 450 m ja se sisälsi sopivasti nousuja ja laskuja.

Zappa taisi eksyä hangen puolelle vain kerran. Pisteitä irtosi 233 ja sijoitus 2/10.

Ameena yllätti kerrankin negatiivisesti. Yli puolet radasta meni kyllä varsin komeasti, mutta sitten tapahtui valitettava kaatuminen, josta Ameena päätti syyttää pariaan ja käyttäytyi maalisuoralla mielestäni varsin asiattomasti. Tuloksena oli kuitenkin 205 pistettä ja täpärä finaalipaikka, mutta Ameenastakin näki, ettei se ollut suoritukseen tyytyväinen.

Kimblen suoritusta jännitimme kuitenkin eniten, johtuen viime vuoden vastoinkäymisistä. Harjoituksissa saadut myönteiset kokemukset olivat ilmeisesti tuoneet siinä määrin varmuutta, että nyt tytteli pisteli menemään ilman mitään epäröintiä ja sijoittui alkuerien jäljiltä narttujen toiseksi pisteillä 221.

Ennen finaaleja selvisi, ettei Hasinan kyyti järjestykään, joten lupasimme ajella vielä kisojen jälkeen takaisin Helsinkiin ja sieltä sitten kotiin. Hasina oli Saaran mukaan onneksi jo hieman rauhoittunut, mutta oli edelleen onneton. Harmitti, kun emme olleet osanneet ennakoida tämän järjestelyn toimimattomuutta, vaikka Hasinalla oli kyllä ollut ongelmia joissain hoitopaikoissa jo aiemmin.

Finaalit

Päivä venyi venymistään, mutta onneksi SBK:n buffetissa oli erinomainen valikoima, joka sisälsi mm. tuoreita mustikkamunkkeja ja pätkiskakkuaineksista valmistetut browniet. Niiden voimin jaksoi kummasti!

Zappa juoksi finaalissa parinaan Ghazal Alfarana Kheops. Pojat lähtivät hyvin tasaisesti, mutta Zappan onnistuessa säilyttämään tasapainon loppuun asti ei nopeuskaan päässyt varsinaisesti laskemaan, ja maalisuoralle tultaessa näytti välimatkaa olevan jo useita kymmeniä metrejä. Suoritus oli erittäin näyttävä.

Ameenaa pyysin tutkimaan uusintaeläinlääkärintarkastuksessa hieman tavallista tarkemmin, koska pidin mahdollisena, että alkuerässä tapahtunut kuperkeikka voisi vielä kummitella. Koska Ameena ei aristanut mitään kohtaa ja liikkui normaalisti, uskalsin kuitenkin laittaa sen juoksemaan nuoren parinsa kanssa. Ellei sillä olisi ennestään ollut takanaan jo 68 täysin puhdasta maastostarttia, olisin hyvinkin voinut päättää toisin.

Ameena juoksikin finaalissa ilman mitään oikkuja ja laukka oli vaivatonta ja kaunista. Parina juossut Vapours Kamilah starttasi pienellä viiveellä, joka ilmeisesti kostautui vieheen katoamisella näköpiiristä, koska neito palasi hetken kuluttua takaisin ja lähtikin pupua vastaan. Vieheenveto keskeytettiin törmäyksen välttämiseksi ennen viimeistä kaarretta ja poimin vieheeltä erittäin tyytyväisen Ameenan, joka koitti parhaansa mukaan tehdä saaliistaan suikalepaistia.

Kimblen parina juoksi finaalissa johtopaikkaa pitävä Tazillah Iran Taraneh, joka olikin Kimblelle tuttua seuraa ratakisoista. Finaalijuoksu sujuikin iloksemme täysin puhtaasti, eikä Kimble antanut edes loppumatkasta sattuneen lumihankeen eksymisen lannistaa itseään vaan nousi heti ja jatkoi kiitämistä. Olimme tähän niin kovin tyytyväisiä!

Valitettavasti emme saaneet yhtään lähtöä videoitua, koska koirien kilpailuttamisessa oli riittävästi työtä ja sopivaa kuvauspaikkaakaan ei oikeastaan olisi ollut. Keskityimme siis olennaiseen, mutta ainahan toki olisi kiva saada nämä hetket tallennettua.

Palkintojenjako, n. klo 18:15

Finaalipisteistä meillä ei ennakkoon ollut mitään käsitystä, mutta arvelimme uroksilla menneen narttuja tasaisemmin, kun taas kuudesta narttujen finalistista kolme oli saanut nollan. Väsymykseltämme emme edes yrittäneet kirjata tuloksia ylös, mutta tässäpä nämä omien pisteet:

Zappa (Non Serviam Anung Un Rama) 233 p. + 271 p. = 504 p., sij. 1/10, SERT -> FI KVA-M

Kimble (Non Serviam Apage Satanas) 221 p. + 227 p. = 448 p., sij 2/12, SERT

Ameena (Al-Yasamin Ameena) 205 p. + 229 p. = 434 p., sij 3/12, SA

Zappan valioituminen oli toki hienoa, mutta Kimblen sijoitus ja ensimmäinen sertfikaatti lämmittivät vähintäänkin yhtä paljon. Myös Ameenan finaalijuoksuun oli syytä olla tyytyväinen.

Kontula, n. klo 20:15

Palautimme Zappan palkintoineen ja keräsimme mukaamme Hasinan, joka vaikutti rauhallisemmalta ja oli kuulemma jo nukkunutkin hieman, mutta vaikutti kyllä ilahtuneelta nähdessään meidät.

Kotona, joskus klo 22 tai myöhemmin

Dogsitterimme tarjoili iltapalaa ja siideriä. Olisin varmaan pillahtanut liikutukseltani itkuun, mikäli olisin väsymykseltäni enää osannut.

Kimble ja pupu

Comments

  1. Kiitos ihanasta kisakertomuksesta! Onnea vielä Zappan valioitumisesta ja erityisen liikuttuneita ollaan täälläkin juuri Kimblen ensimmäisestä maastosertistä! Ja voe mahoton minkälainen pystikin :D

    ReplyDelete

Post a Comment

Popular Posts