Lyhyesti ja ytimeikkäästi (ja vaikka väkisin)

Ei ole blogikirjoittelu minun juttuni. Mutta koska on syytä olettaa jonkun tätäkin joskus lukevan, lienee pakko nyt hieman kertoa kuulumisia. Jos huonommat vaikka ensin:

- Igor-borzoi (Hiekkaniemen Aselepo) poistui keskuudestamme sairauden heikentämänä, ehdittyään täyttää edellisenä päivänä 10 v.
- Emma (Achthamar Badii'ah) ei valitettavasti saanut pentuja keväällä
- myös C-pentueemme tuntuisi sittenkin siirtyvän ensi vuoden puolelle, koska Reaverin (Qashani Tabia al-Badia) tärpit ajoittunevat Chardonnayn EMM-kisojen kanssa enemmän tai vähemmän samoille päiville ja sulhasen (Vay-Elijah N'Agzir) on määrä edustaa Hollantia tuolloin
- Hasina (NS Anima Divina) ei sittenkään ole löytänyt kutsumustaan maasto- tai ratajuoksuharrastuksesta, vaan on ehtinyt saada maastosta yhden diskin ja esittänyt radalla mitä erikoisempia kuvioita
- Kimblekin (NS Apage Satanas) onnistui nappaamaan hylsyn edellisissä maastoissaan, muttei onneksi tehnyt mitään ihan kamalan typerää

Aivan kaikki ei ole kuitenkaan mennyt pieleen:

- Ameenasta tuli täti, kun Ada-sisko sai maaliskuussa kaksi pentua, joista uros (Al-Yasamin Sapsan) liittyi Non Serviam-tiimiin ja asustaa Tuija Tuomisen ja salukiystävänsä, Valon (Qashani Shahin al-Hasa), kanssa
- Zappa (NS Anung Un Rama) ja Kafka (NS Anax Imperator) ovat aloittaneet maastouransa varsin lupaavasti sillä seurauksella, että Zappalle on kertynyt kaksi SERTiä ja Kafkalle yksi
- Etenkin Noa (Sharraque Asvinn) on loistanut maastopuolella saaliinaan jo kolme SERTiä sekä SSAK:n maastomestarin titteli ja on matkaamassa Ranskaan edustamaan Suomea EMM-kisoissa
- Noa sai myös radalta koejuoksut suoritettua, joten mahdollisesti pääsemme näkemään pojan debyytin silläkin puolella jo tällä kaudella
- Zappa on niittänyt menestystä radalla siinä määrin, että juostuna on 480 metriltä jo 6 käyttövalioaikaa parhaan ollessa Hyvinkäältä 32.79 s, saavuttaen myös SSAK:n ratamestarin tittelin
- Hasina onnistui jotenkin suorittamaan hyväksytyn soolokoejuoksun Tuomarinkartanon radalla, ajan ollessa 480 metrillä mukavat 34.02 s

Ja sokerina pohjalla..

- Ameenasta on ilmeisesti tulossa kesällä isoäiti! Hollannissa asustava Gimli-poika (Non Serviam Abdelhaziz) astui kesäkuun puolivälissä kauniin ja erittäin nopean Calila Sharaf al Bait'in, jonka paras aika 480 metriltä on huikea 31.94 s! Odottelemme innolla kuulumisia Euroopasta lähiviikkoina..

* * *

Lähitulevaisuuden riennoista sen verran, että lauantaina käymme Tuomarinkartanolla näyttelyssä Luumu-borzoin (Ljubushka Udatchnik Borzois) ja Salman (Yuzak Suspiria) kanssa, ja kehässä aikoo pistäytyä myös Ina Ameenantytär (NS Amanita Citrina). Näkemisiin! :)

Muista myös YouTube-kanavamme

Comments

Popular Posts